Kirjakauppaliiton 120v. juhlavuoden aikana julkaisemme liiton taipaleen varrelta Kirjakauppalehden artikkeleita, joiden avulla alan ajankuva ja kehittyminen nousevat esiin. Tervetuloa seuraamaan mennyttä matkaa ja katsomaan myös tulevaisuuteen kanssamme!
Sarjan yhdeksän artikkeli on julkaistu vuonna 1997 julkaistu. Artikkeli käsittelee kirjakauppoja osana kaupunkikeskustoja.
Kävelykeskusta, tulevaisuuden kirjakaupan luonteva paikka
Kaupan konsultti Tuomas Santasalo kertoi kaupunkiemme suunnittelussa ja kehittämisessä tapahtuneen merkittäviä muutoksia viime vuosina. Kaupunkisuunnittelussa olemme huomattavasti jäljessä muusta Euroopasta. Muualla kaupunkien ydinkeskustoja on rauhoitettu liikenteeltä ihmisille. Tästä on koitunut hyötyä vähittäiskaupalle, joka on keskittynyt kävelykeskustoihin.
Suomessa kävelykeskusta ja kaupunkisuunnittelu ovat pitkään olleet kirosanoja, koska ne on poliittisesti koettu maaseudun sortamiseksi.
Miksi kaupunki on olemassa
Kaupungeista tehdään ihmisille oleskelupaikkoja ja palvelukeskuksia. Uudessa suunnittelukäytännössä ennen rakentamista ja toteutuksia asioista keskustellaan ja tiedotetaan, ts. kaupunkiakin voidaan markkinoida.
Rakennukset eivät vielä tee elävää kaupunkikeskustaa. Keskustassa pitää olla myös asuntoja ja palveluita.
Vähittäiskauppojemme ja nimenomaan keskustassa olevien pienten erikoiskauppojen määrä on kasvussa. Näin keskustat elävöityvät.
Kulutusrakenteessa on tapahtumassa muutos. Ihmisille jää ruuan jälkeen käytettäväksi rahaa, joka sijoitetaan joko palveluihin tai erikoiskauppaan. Erikoiskauppa siis taistelee palveluiden kanssa.
Pohjoismaissa kävelykatujen dominoiva tekijä on vaatekauppa, niitä on kokonaismäärästä 40 prosenttia. Muut erikoiskaupat ovat toinen suuri ryhmä. Päivittäistavarakauppoja on varsin vähän, niistäkin monet ovat erikoistuneita. Ravintolat ja palvelut täyttävät loput kävelykatujen kauppapaikoista.
Kävelykatujen perusideaan kuuluu, että ne ovat monipuolisia. Pienet kaupat sijoittuvat yleensä hyvin keskeisille paikoille. Kävelykatu itsessään ei ole mikään ainoa oikea järjestelmä, vaan kävelykeskusta muodostuu kortteleista ja katutiloista. Voima perustuu siihen, että kävelykatu yhdistää.
Kirjakauppa hyötyy kävelypainotteisuuden lisäämisestä. Vaatekauppa ja kirjakauppa vilkastuttavat kävelykatua.
Keskiverto suomalainen käy vaatekaupassa 6,6, kertaa ja kirjakaupassa 5,9 kertaa vuodessa ostamassa. Vaatekaupassa yhtä ostosta varten käydään kaupassa yhdeksän kertaa.
Vanhimmat kävelykadut toimivat parhaiten. Kolme viidestä kirjakauppiaasta oli sitä mieltä, että kävelykatu toimii yrityksen kannalta hyvin tai tyydyttävästi.
Kävelykadun idea on tehdä kuluttajille ympäristö, jossa he viihtyvät kaupungissa. Kun ihmiset saadaan tähän ympäristöön, heille pitää myydä tuote.
Kaupan on syytä tulla ulos omasta liikehuoneistosta. Tavaroita tulee tuoda myös ulos, koska tavara itse on kaupan paras mainos.
Kun katuja muutetaan kävelykaduiksi, myymälän tuleminen kadulle mahdollistuu, koska silloin kadulle mahtuvat sekä ihmiset että tuotteet. Kapeat jalkakäytävät ovat tähän asti rajoittaneet ulos tulemista. Tällä hetkellä suurimpana rajoituksena on kalusto. Meillä on jo 22 kävelykatua, joiden varrella on 500 yritystä.
Perinteinen yleiskirjakauppa pärjää hyvin kävelykeskustassa, mutta se pärjää myös muualla.
Halpakirjakaupat sijoittuvat jo useimmin kauppakeskuksiin ja kävelykeskustaan.
Erikoistumalla johonkin alaan varsinkin suurissa kaupungeissa pärjää parhaiten kävelykadulla. Esim. multimediamyymälöiden määrä tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan ja ne tulevat löytymään vilkkaista kävelykeskustoista,
Löytyisikö meiltä yrittäjiä, jotka haluaisivat kokeilla uudenlaista kirjakauppaa, missä voi istuskella ja selailla kirjoja ja lehtiä vaikkapa kahvilapöydän ääressä?
Katso aiemmin julkaistut juhlavuoden artikkelit:
Ensimmäinen artikkeli Herroille Kustantajille! vuodelta 1905 julkaistiin liiton juhlapäivänä.
Toisena artikkelina julkaisimme vuodelta 1921 Horst Schottlerin pohdinnan Optimisti myyjänä
Kolmas artikkeli vei meidän katsomaan vuoden 1931 ajankuvaa länsinaapurissa, jossa yhteiskuntaa laajemminkin puhutti nuorisokirjallisuuden taso.
Neljäs artikkelimme Mitä olisimme ilman kirjoja on vuodelta 1942.
Viides artikkelimme Kirjaroviot palavat on vuodelta 1946.
Kuudes artikkelimme Mitä olisi tehtävä nuorten lukuharrastuksen lisäämiseksi? on vuodelta 1966.
Seitsemäs artikkelimme Julkisten yhteisöjen hankinnat oman paikkakunnan liikkeistä on lokakuulta 1973.
Kahdeksas artikkelimme on professori Simo Karttusen kirjoittama ja vuonna 1989 julkaistu Kirjan tulevaisuus viestinnän kilpailussa – Mitä kirja on?