Kirjakauppaliiton 120v. juhlavuoden aikana julkaisemme liiton taipaleen varrelta Kirjakauppalehden artikkeleita, joiden avulla alan ajankuva ja kehittyminen nousevat esiin. Sarjan kuudes artikkeli on huhtikuulta 1966.Tervetuloa seuraamaan mennyttä matkaa ja katsomaan myös tulevaisuuteen kanssamme!
Mitä olisi tehtävä nuorten lukuharrastuksen lisäämiseksi?
Laskusuunta nuorten kirjojen myynnissä alkoi vuonna 1958. »Kun kirjoja ei osteta koteihin eikä lainata kirjastoista, ei kustantajilla ole halua julkaistakaan niitä», toteaa maisteri Tauno Karilas — Nuorten Kirja ry:n puheenjohtaja — Kauppa ja koti -lehden numerossa 9/1965.
Alkuperäisten suomalaisten kirjojen julkaiseminen on vajaassa kymmenessä vuodessa pudonnut puoleen. Kun vuonna 1958 julkaistiin 60 teosta (lukuun eivät sisälly uudet painokset, tietokirjat eivätkä kuvakirjat), oli vastaava luku seuraavana vuonna 54, vuonna 1960 53, seuraavana vuonna enää 43, vuonna 1962 34 ja 1963 vain 30 kirjaa. Sama laskeva suunta on havaittavissa myös suomennettujen kirjojen tilastossa.
Kirjastolainaukset ovat viime vuosina osoittaneet lisääntymisen merkkejä. Tämän arvellaan johtuvan osittain television vaikutuksesta, sillä kiinnostus tietokirjallisuutta kohtaan on huomattavasti yleistynyt nuorison piirissä. Toiselta puolen myös kirjojen hintojen nousu — lähinnä liikevaihtoveron vuoksi — on entistä enemmän johtanut lainaustoiminnan kasvuun, kirjakaupan menettäessä näin asiakkaitaan.
Nuorten Kirja ry:n kertomuksessa vuodelta 1965 todetaan tämänhetkinen tilanne seuraavin sanoin: »Ilmestyneiden nuorten kirjojen lukumäärä on vuosi vuodelta laskenut. Kotimaisia alan uutuuksia ei ilmestynyt kolmeakymmentäkään, mihin lukuun yltää yhden ainoan Ruotsin suurkustantajan, Bonnierin, tuotanto. Toisaalta on kuitenkin ollut havaittavissa myönteistäkin kehitystä. Kirjastolainaukset ovat laajentuneen työmuodon ansiosta keskimäärin lisääntyneet.
Tilapäistä, noin kahden vuoden laskua on voitu todeta vain niillä seuduilla, joille vastikään on rakennettu TV-verkosto. Eräät kaupungit, viimeksi Helsinki ja Oulu ovat myöntäneet kirjallisia apurahoja nimenomaan nuorten kirjailijoille.»
Mitä olisi siis tehtävä nuorten lukuharrastuksen lisäämiseksi ja lasten sekä nuorten kirjallisuuden kustannustoiminnan elvyttämiseksi? Ensinnäkin kirjailijoilta vaaditaan ponnistuksia epäkohdan korjaamiseksi. Oslon nuortenkirjakongressissa viime kesänä kaivattiin enemmän todellisuudentuntuista nuortenkirjallisuutta ja ehdotettiin, että kirjailijat olisivat mukana silloin, kun keskustellaan nuoriso-, kasvatus- ja koulukysymyksistä ja että he esiintyisivät enemmän julkisuudessa. Ei ole helppoa olla lastenkirjailija, todettiin vielä, mutta lastenkirjojen kirjoittaminen on tärkeä tehtävä, sillä niitä lukuelämyksiä, joita lapsena saadaan, ei unohdeta koskaan.
Pohtiessaan otsikkona olevaa kysymystä maisteri Karilas on tullut siihen tulokseen, että television ylivalta on murrettava, joutavien viihdeohjelmien katseluun käytettyä aikaa on supistettava.
Kieltämättä televisio onkin se ajanvietemuoto, joka on nopeasti vienyt kirjalta sen lukijan. Tämä koskee erityisesti lapsia ja nuorisoa. Edellä mainitussa Oslon nuortenkirjakongressissa todettiin, että nykyajan lapsi on television, radion, filmien ja sarjakuvalehtien ylikyllästämä.
Tietenkin kustantajilla on myös oma vastuunsa tulevassa kehityksessä. Ellei julkaista todella hyvää lasten ja nuorten kirjallisuutta, ei voida odottaa kirjan uutta tulemista ja television ylivallan murtamista.
Avainasemassa kuitenkin ovat lasten vanhemmat, joille kirjan merkitys lapsen kehityksessä olisi tehtävä voimakkaasti painottaen selväksi. Maisteri Karilas toteaakin Kauppa- ja koti -lehdessä: »Eivät lapset, vaan myöskin näiden vanhemmat olisi houkuteltava kirjastojen piiriin. Viimeksi mainituille voitaisiin jäljestää esim. informaatioita sopivista kirjauutuuksista. Ruotsissa julkaistaan vanhemmille tarkoitettuja valioluetteloita. Itävallassa toimii kuulemma Nuorten Kirjakerho, jossa on yli 600,000 jäsentä ja jonka johto on yhteistyössä vanhempien kanssa järjestäen keskustelutilaisuuksia, julkaisten kirjasia jne. Tällaista ’aikuiskasvatusta’ kaivattaisiin meilläkin kirjojen menekin lisäämiseksi. Suuret valtakunnalliset järjestöt voisivat olla rintamassa mukana.»
Kirjakaupat puolestaan voisivat myös omistaa enemmän huomiota lasten ja nuorten kirjojen asialle. Asiakaskasvatus on aloitettava jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mikäli kirjakauppa yleensä haluaa turvata myynnin jatkuvuuden.
Maan lehdistö ja erityisesti kirja-arvostelijat olisi saatava mukaan sekä aikuiskasvatukseen että lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan valistustoimintaan. Suomen Nuortenkirjaneuvosto tekee omaa tärkeätä tehtäväänsä lasten ja nuorten kirjallisuuden tason kohottamiseksi ja yleisemmän huomion kiinnittämiseksi koko ongelmaan, sekä ylläpitää yhteyksiä ulkomaille, mutta se ei pysty yksin riittävän näkyviin tuloksiin. Ei myöskään Nuorten Kirja ry:n uraa uurtava ja ansiokas työ voi kantaa kyllin tuntuvaa hedelmää, ellei sitä tueta kaikin mahdollisin keinoin hyvin laajalla rintamalla. Kaivataan enemmän aktiivista työvoimaa ja vankkaa taloudellista tukea.
Ensi vuonna (9. … 16. 4.) järjestettävät kolmannet Nuorten Kirjapäivät — joita lähemmin selostetaan toisaalla lehdessämme — on eräs keino kiinnittää yleisön huomio lasten- ja nuortenkirjakysymykseen. Se on valtakunnallinen herätyshuuto, jonka taakse on kerätty joukko huomattavia järjestöjä ja jonka myös kouluhallitus on omalla arvovallallaan siunannut, yön on jatkuttava ja saatava entistä tehokkaampia muotoja — Nuorten Kirjapäivät sytyttävät kipinän.
Katso aiemmin julkaistut juhlavuoden artikkelit:
Ensimmäinen artikkeli Herroille Kustantajille! vuodelta 1905 julkaistiin liiton juhlapäivänä.
Toisena artikkelina julkaisimme vuodelta 1921 Horst Schottlerin pohdinnan Optimisti myyjänä
Kolmas artikkeli vei meidän katsomaan vuoden 1931 ajankuvaa länsinaapurissa, jossa yhteiskuntaa laajemminkin puhutti nuorisokirjallisuuden taso.
Neljäs artikkelimme Mitä olisimme ilman kirjoja on vuodelta 1942.
Viides artikkelimme Kirjaroviot palavat on vuodelta 1946.