Kohtaamisia kirjakaupassa -kevät käynnistyy Kirjan ja ruusun päivänä 23.4.

Kustantamoiden, kirjakauppojen ja kirjailijoiden yhteishanke Kohtaamisia kirjakaupassa saa jatkoa. Hanke käynnistyy Kirjan ja ruusun päivänä 23.4., jota vietetään tänä vuonna tarjoamalla kirjailijahaastatteluita ja hyviä lukuvinkkejä uutuuskirjoihin virtuaalisesti. Sivusto täydentyy pitkin kevättä. Kirjailijahaastatteluita voivat järjestää sekä kirjakaupat että kustantamot ja kirjailijat. Kampanja jakaa haastatteluita kanavissaan kaikkien ulottuville ja nostaa esiin kotimaisia kirjauutuuksia ja niiden tekijöitä, sekä kirjakauppoja että kustantamoita ympäri Suomen. Hankkeen tavoitteena on ylläpitää kirjaharrastusta ja suhdetta kirjallisuuteen, innostaa ihmisiä tarttumaan uutuuskirjoihin ja lukemaan.

Kohtaamisia kirjakaupassa saavutti lukevan yleisön suosion kautta maan

Toistakymmentä kirjakauppaa järjesti loppuvuodesta 2020 hankkeen nimissä yli viisikymmentä kirjallista tapahtumaa. Näkyvyyttä saivat niin valtakunnalliset kirjakauppaketjut kuin paikalliset yksityiset kirjakaupatkin.

”Kirjakaupat ovat vallitsevasta tilanteesta huolimatta pystyneet Suomessa palvelemaan asiakkaitaan hyvin. Erityisesti paikallisen kirjakaupan merkitys näkyi toiminnassa jo viime vuonna – oman paikkakunnan yrittäjää haluttiin tukea. Kirjoja ostettiin kerralla enemmän, lukulahjalla ilahdutettiin sukulaisia ja ystäviä, joita ei pystytty näkemään. Turvallisesta kirjakaupassa asioinnista on huolehdittu hyvin kivijalassa ja nettikaupat palvelevat”, Laura Karlsson, Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja kertoo.

”Lukuharrastuksen edistäminen on meille kirja-alan toimijoille tärkeää. Tällä hankkeella haluamme nostaa esiin kirjauutuuksia ja toivomme, että tämän kanavan myötä jokainen lukija voi löytää uutuuksista juuri itselleen sopivaa luettavaa ja mahdollisesti uusia lukukokemuksia”, Sanna Haanpää, Kirjan vuosi ry:n puheenjohtaja kertoo.

Kampanjan tunnuksena sosiaalisessa mediassa toimii tunniste #kohtaamisiakirjakaupassa, jota kannustetaan käyttämään vapaasti lukemista ja kirjakauppoja tukevissa yhteyksissä. Kaikki kirjakaupat, kustantamot ja muut kirjallisuuteen liittyvät toimijat voivat ladata myös hankkeen logon käyttöönsä ja osoittaa siten tukevansa kampanjaa.

Seuraa hanketta Kohtaamisia kirjakaupassa -kampanjan kotisivuilla,

Facebook-sivuilla  ja Instagram-sivuilla.

 

Lisätiedot Kirjan vuosi ry:

Sanna Haanpää

Puheenjohtaja / Kirjan vuosi ry

sanna.haanpaa@suomentietokirjailijat.fi / 040 529 0626

Laura Karlsson

Toimitusjohtaja / Kirjakauppaliitto

laura.karlsson@kirjakauppaliitto.fi / 050 571 5511

 

Kohtaamisia kirjakaupassa -kampanja on kirja-alan toimijoiden yhteishanke. Hankkeen toteuttaa Kirjan vuosi ry. Otavan Kirjasäätiö ja Kirjakauppasäätiö tukevat hanketta. Kirjan vuosi ry perustettiin vuonna 2014 alan yhteistyöjärjestöksi. Yhdistykseen kuuluvat Suomen Kustannusyhdistys, Kirjakauppaliitto, Suomen Kirjailijaliitto ja Suomen tietokirjailijat. Yhdistys toteutti Kirjan vuosi 2015 -hankkeen sekä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kirjallisuuden edistämishankkeen Kirja-Suomi 2017.