Akateemisen kirjakaupan operatiivinen johtaja Marjo Tuomikoski sukelsi kesällä 2022 RISEn kirjakauppavaihtoon Isoon-Britanniaan. Nopeatahtisen lähdön ja alkuvalmistelujen jälkeen Tuomikoski pääsi nauttimaan inspiroivasta uudesta ympäristöstä, uusista toimintatavoista sekä vieraanvaraisuudesta. Seuraava haku RISEn vaihtoon avautuu syyskuun lopussa – lue alta Marjon innostava tarina ja hae!
Tunnustan, että ohi meinasi tämä mahdollisuus minultakin mennä: toukokuussa kaiken kiireen keskelle tupsahtanut Kirjakauppaliiton viesti mahdollisuudesta hakeutua kansainväliseen kirjakauppavaihtoon jäi vähän työstämättömänä taka-alalle. Aivan kalkkiviivoilla toukokuun lopussa perehdyin asiaan kuitenkin tarkemmin ja lähetin huolellisesti perustellun hakemukseni RISE Bookseller Exchangeen.
Heinäkuun alussa sain viestin, että minut oli valittu vaihtoon ja kohdemaaksi valikoitunut UK, yksi toivelistani kohde. Valittavien kohdemaiden listaltahan löytyy maita aina USA:sta Guatemalaan ja Ruotsista Ranskaan. Ohjeistuksena oli lähteä vaihtoon jo heinäkuun aikana, joten hieman kiirehän siinä kesken lomanvieton tuli järjestellä asioita. Käytännön järjestelyistä, kuten lentojen ja majoituksen varaamisesta vastaa lähtijä itse – matkaani lisäjännitystä toikin yli 50 %:n Lontooseen suuntautuvien lentojen peruuntuminen Heathrow`n megaruuhkista johtuen.
Isäntäkirjakaupakseni ilmoittautui pieni, yksityisomisteinen Chorleywoodin kirjakauppa, joka sijaitsee noin 50 km Lontoosta luoteeseen. Matka-ajassa etäisyys Lontoosta junayhteydestä riippuen on 25–45 minuuttia, joten tein heti päätöksen, etten edes pyri yöpymään suur-Lontoossa, vaan etsin majapaikan mahdollisimman läheltä kirjakauppaa ja elän kuten paikalliset. Ihan helppoa ei etsiminen ollut – Chorleywood on pieni 11 000 asukkaan kunta, josta muuten kyllä löytyvät kaikki tärkeimmät palvelut, kuten kirjakauppa, mutta minkäänlaista hotellia tai muuta yöpaikkaa ei niillä main ollut tarjolla. Lopulta junakarttaa ja airbnb-sijainteja vertaillen löysin kohtuullisen matkan päästä viereisestä kaupungista vierastalon.
Osallistujalleen täysin maksuttomaan, RISE:n kustantamaan kansainväliseen kirjakauppavaihtoon kuuluu neljä yöpymistä (maksimihinta määritelty), lennot (itse valitulla lentoyhtiöllä, ei hintakattoa) ja mahdolliset siirtymiset kohdemaan sisällä julkisilla liikennevälineillä. Vaihdon päätteeksi on mahdollisuus liittää omakustanteinen loma. Kirjakaupassa vietetään kolme kokonaista työpäivää (Briteissä kello 9–18) ja itse pääsin osallistumaan oikeastaan kaikkeen mitä kirjakauppatoimintoihin kuuluu. Tapasin useita kustantajia, pääsin mukaan kirjoituskilpailun ideointiin ja hoidin kassatilitykset. Sain olla mukana myymälätyössä, palvella asiakkaita (joista yksi iäkkäämpi leidi yli 20 Helsinki-vierailunsa johdosta tunnisti minut suomalaiseksi!) ja imeä itseeni roppakaupalla iloa ja inspiraatiota. Hienoista esillepanoista ja kiehtovista yksityiskohdista innostuneena otin myymälästä varmaan toistasataa valokuvaa ja sometin tietysti ahkerasti.
Oli kiehtovaa vaihtaa ajatuksia muun muassa tapahtumamarkkinoinnista, uutiskirjeistä ja yhteistyöstä koulujen kanssa. Monta käytännön oivallustakin koin esimerkiksi myymälämateriaalien, lisämyynnin ja hinnoittelun suhteen. Aito läsnäolo ja brittien huikean kohtelias palvelutaso tekivät suuren vaikutuksen, ja kaikkiin kysymyksiini paikalliset kollegani vastailivat auliisti ja väsymättä.
Kirjakaupan osaomistaja Sheryl Shurville huolehti minusta myös työajan ulkopuolella, kun pääsin tutustumaan hänen kotiinsa ja perheeseensä. Hän on omien sanojensa mukaan ollut elämässään hyvin onnekas ja elää kyllä minunkin näkemykseni mukaan aivan täydellistä kirjakauppiaan unelmaa: kaksi pientä, idyllistä kirjakauppaa (Chorleywood Bookshop ja Gerrards Cross Bookshop), huikea luksustalo kukkulan päällä omassa rauhassaan jättimäisellä tontilla, jonka toista reunaa kehystävät isot omenapuut ja toiseen oli nousemassa japanilainen puutarha, ja kaiken huippuna tontin takaosassa oli kanala! Emäntäni Sheryl, joka on mukana sikäläisen kirjakauppaliiton hallituksessa, oli selkeästi erittäin tunnettu ja arvostettu henkilö ja hänen kirjakauppansa hyvämaineisia halki maakunnan. Opin Sherylistä mm. sen, että hän oli syntynyt Readingissa (tottahan toki!), hän oli aiemmin ollut sairaanhoitaja, hän ei voisi koskaan kuvitella muuttavansa pois Chorleywoodista, tai että henkilö, jonka kanssa hän ei missään nimessä haluaisi juuttua hissiin, on kirjailija Jeffrey Archer.
Kaiken kaikkiaan kirjakauppavaihtoseikkailuni oli oikein onnistunut. Pääsin kurkistamaan kulisseihin, tarkentamaan omaa näkemystäni kirjakauppojen olemassaolosta ja tulevaisuudesta sekä oppimaan uutta. Jatkossa on hienoa sparrailla asioita halutessaan myös brittikirjakauppakollegoiden kanssa. Rakkaus kirjoihin ja kirjakauppoihin yhdistää ihmisiä ainutkertaisella tavalla ja parhaimmillaan vaihtokokemus tuo ammatillisten oivallusten lisäksi elämään myös uusia ystäviä. Siksi voin vilpittömästi suositella kansainvälistä kirjakauppavaihtoa juuri sinulle, joka tekstiäni nyt luet. Uusi kirjakauppavaihtohaku käynnistyy syyskuun lopussa – oletko sinä seuraava Suomen kirjakauppakuvaa maailmalla eteenpäin vievä voima?
Lisätietoja Chorleywoodin kirjakaupasta löydät täältä.
RISE Booksellingistä ja vaihto-ohjelmasta voit lukea täältä.
Menestyksekästä ja innostavaa kirjamyyntisyksyä kaikille toivottaen,
Marjo Tuomikoski
Kirjamama, Akateeminen Kirjakauppa