Painetun kirjan myynti laski vuonna 2022 – digitaalinen myynti kasvaa edelleen

Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen pikatilastot vuoden 2022 kirjamyynnistä on julkaistu. Digitaalisen kirjallisuuden myynti jatkaa kasvuaan, painetun laskee. Siirtyminen sähköiseen formaattiin näkyy myös oppikirjamyynnissä, jo reilu kolmannes kustantajien myymästä oppimateriaalista on digitaalista.

Kustantajien yleisen kirjallisuuden kokonaismyynti jälleenmyyjille oli vuonna 2022 samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Painettujen kirjojen myynti kuitenkin laski -7 %, mutta digitaalisten kirjojen myynti kasvoi 10 % tasapainottaen kustantajien kokonaismyyntiä. Digitaalisten formaattien myynti kattaa nyt kustantajien euromääräisestä myynnistä 46 %, kun mukaan luetaan ammatilliset digikirjastot. Kappalemäärissä laskettuna ääni- ja sähkökirjoja myydään jo 2,5 kertaa niin paljon kuin painettuja.

Äänikirjojen suosio kasvaa edelleen, joskin kasvutahti on taittunut. Äänikirjamarkkina kasvoi 16 % vuonna 2022. Yhteensä kustantajien äänikirjamyynti oli noin 39 miljoonaa euroa.

”Äänikirjamarkkinan kasvu on ilmeinen ilonaihe. Lähitulevaisuudessa onkin odotettavissa, että sähköisten kirjojen myynti kasvaa painettuja suuremmaksi. Painettu kirja säilyy silti kustannusalan kivijalkana”, kommentoi Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho.

Painetun kirjallisuuden kuluttajamyynti laski kirjakaupoissa vuoden 2022 aikana -8,9 %. Suurin lasku oli tietokirjallisuudessa (-18 %). Myynninkasvua tuli kahdessa tuoteryhmässä, ulkomaisissa kirjoissa (10,4 %) sekä pokkareissa (26,4 %). Kun kokonaisuuteen mukaan otetaan laajennetun oppivelvollisuuden myötä kirjakaupoista pois siirtynyt oppikirjamyynti, on kirjakauppojen myynninlasku viime vuodelta kirjojen osalta -12,6 %.

“Oppivelvollisuuden laajentaminen ja oppimateriaalien maksuttomuus vähentävät edelleen asiakasvirtoja, ja yleinen taloustilanne sekä kuluttajien varovaisuus näkyi erityisesti joulumyynnissä, joka on alalle kriittinen sesonki”, kommentoi Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Kustantajilla oppimateriaalin myynti kasvoi edellisvuodesta noin 5 %.  Oppimateriaalimyynnistä nyt reilu kolmannes on digitaalista. Kouluasteiden väliset erot ovat kuitenkin suuria: Peruskoulussa digitaalista oppimateriaalia on 15 %, kun lukiossa tavoitellaan jo 80 % osuutta.

Äänikirjamenestyjät hallitsevat bestseller-listoja

Vuoden 2022 myydyin kirja on edellisvuoden tapaan Carl-Johan Forssén Ehrlinin Kani joka tahtoi nukahtaa (Otava, 2015). Unisadun tasainen suosio äänikirjana jatkuu, ja se siivitti teoksen tänä vuonna ainoana yli 100 000 kappaleen myyntiin.

Kirjamyynnin kakkospaikalle ylsi Satu Rämön esikoisromaani Hildur (WSOY, 2022) ja kolmanneksi Delia Owensin Suon villi laulu (WSOY, 2020). Myös ne ovat menestyneet erityisesti äänikirjana – samoin vuoden myydyin tietokirja, Janne ”Nacci” Tranbergin omaelämäkerta Dead End (Docendo, 2022).

Painettujen kirjojen puolella vuoden myydyin oli Ilkka Remeksen Tornado (WSOY, 2022), kakkostilan jakavat Enni Mustosen Tekijä (Otava, 2022) sekä Mauri Kunnaksen Pippendorfin kirjavat kummitukset (Otava, 2022).

Tilastot löydät:

Suomen kustannusyhdistyksen tilastointi
Kirjakauppaliiton tilastointi

Lisätiedot

Laura Karlsson, toimitusjohtaja, Kirjakauppaliitto
p. 050 571 5511, laura.karlsson@kirjakauppaliitto.fi

Sakari Laiho, johtaja, Suomen Kustannusyhdistys
p. 040 579 8868, sakari.laiho@kustantajat.fi

Tutustu hallitusohjelmatavoitteisiimme:

  • Kirjojen ja lehtien arvonlisävero laskettava nollaan
  • Kirjat virike-edun piiriin
  • Kirjallisuuspoliittinen ohjelma edistämään kirja-alan kasvua ja lukutaitoa

Lue lisää: