Maaliskuussa Suomen myydyimmät kirjat näkyivät kaikki listoilla ensimmäistä kertaa. Kärkisijalle nousi Saara Salmisen Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin (Into-Kustannus 2026), toiselle sijalle Kari Hautamäen Tänne minäkin kuolen (WSOY 2026) ja kolmannelle Colleen Hooverin Sydänluut (WSOY 2026).
Maaliskuun kaksi myydyintä teosta perustuu tositarinoihin ja molemmat käsittelevät rankkoja teemoja. Salmisen kirja käy läpi nuoren tytön murhaa sekä surua, rakkautta ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tänne minäkin kuolen kuvaa ensihoitajan arkea ja erikoisimpia keikkoja myös mustan huumorin keinoin. Colleen Hoover puolestaan on tunnettu rakkautta käsittelevistä teoksistaan.
Myös lasten ja nuorten kirjalistoille nousi runsaasti uutuusteoksia. Äänikirjojen ykkössijalla on Maailman omituisin pieru (Tammi 2026), ja listalla on myös Yökoulu ja lymyävä löyhkä (Tammi 2026). Painettujen kirjojen myydyimpien joukkoon nousivat esimerkiksi Miu on sinnikäs (Kumma-kustannus 2026) ja Ihmeellinen bussi (Otava 2026).
”Kirjavuosi on hyvässä vauhdissa ja lukijat ovat löytäneet uutuusteokset. Lisää julkaistaan jatkuvasti, joten jokaiselle löytyy varmasti luettavaa”, sanoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.
Romantiikkaa kirjojen sivuilla
Romanttisen kirjallisuuden suosio on voimakasta, ja ilmiö näkyy vahvasti esimerkiksi kirjasomessa ja BookTokissa.Kiinnostus romanttiseen kirjallisuuteen näkyy myös kirjakauppojen myynneissä. Muun muassa Teerenpeliä Katajamäen naapurissa (Karisto 2026) löytyy kotimaisten painettujen kirjojen myyntilistalta. Käännettyjen äänikirjojen listalla on esimerkiksi Syleily (Gummerus 2026) sekä Kuuma, järjetön rakkaus (Gummerus 2026).
Kirjakauppojen muut suosikit
Kirjakaupat tarjoavat myös muita virikkeitä ja välineitä esimerkiksi askarteluun ja pieneen puuhailuun.
”Kirjat ovat kaupoissa edelleen ykkönen, mutta erilaiset tehtävä- ja värityskirjat ovat myös suosittuja. Tehtäväkirjojen oheen tarvitaan kyniä, ja esimerkiksi alkoholipohjaiset tussit kiinnostavat, sillä niiden väri leviää kauniisti. Myös palapelit ovat vakiosuosikki sesongista toiseen”, kertoo KIPA osuuskunnan toimitusjohtaja Sari Laurikko.
Mitä Suomi lukee -tilastot perustuvat kirjakauppojen myyntilukuihin kivijalka- ja verkkokaupoissa, lukuaikapalveluiden kuunnelluimpiin ja luetuimpiin kirjoihin sekä Lehtipisteen ja markettien myyntiin.
Tilastot kokoaa Kirjakauppaliitto ja niistä viestitään Instagramissa @mitasuomilukee -tilillä ja Facebookissa Mitä Suomi lukee -sivulla.
Tutustu kaikkiin tilastoihin ja kirjalistoihin! www.mitasuomilukee.fi
Lisätietoa
Laura Karlsson
Toimitusjohtaja, Kirjakauppaliitto ry
050 571 5511
laura.karlsson@kirjakauppaliitto.fi
Kirjakauppaliitto on kirja- ja paperikauppojen järjestö, joka tarjoaa jäsenilleen neuvonta-, koulutus- ja tietopalveluja sekä edistää lukemista.