Suomen tulevaisuudesta puhuttaessa toistuvat samat sanat: osaaminen, kasvu, tuottavuus ja resilienssi. Harvemmin kuitenkaan pysähdytään kysymään, mikä on se perusta, jolle nämä kaikki lopulta rakentuvat. Vastaus on yksinkertainen ja samalla vaativa: lukutaito, erityisesti kyky lukea pitkiä ja vaativia tekstejä.
Lukutaito ei synny itsestään eikä erilaisilla julistuksilla. Lukutaito syntyy ja kehittyy lukemalla omassa rytmissä, säännöllisesti ja toistuvasti.
Pitkien tekstien lukutaito on osaamisyhteiskunnan perusta
Kaikki lukeminen ei kehitä lukutaitoa samalla tavalla. Pitkien tekstien, kuten kirjojen, lukeminen kehittää keskittymiskykyä, luetun ymmärtämistä, käsitteellistä ajattelua ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia. Nämä taidot ovat välttämättömiä oppimisessa, työelämässä ja yhteiskunnallisessa osallistumisessa.
Tutkimukset osoittavat, että lukeminen on yksi vahvimmista yksittäisistä tekijöistä, jotka selittävät oppimistuloksia myös matematiikassa ja muissa kuin kieliaineissa. Lukutaidon heikkeneminen näkyy nopeasti koulutuspoluissa, työmarkkinoilla ja tuottavuudessa.
Siksi lukutaito ei ole vain sivistyskysymys. Se on myös talous- ja kasvukysymys.
Lukeminen tapahtuu arjessa – siksi kirjojen saatavuus ratkaisee
Lukutaito kehittyy siellä, missä lukeminen on helppoa ja luontevaa. Kun kirjat ovat näkyviä, helposti saatavilla ja osa arkista elämää, myös lukeminen kasvaa.
Kirjan ostaminen ei ole pelkkä kulutustapahtuma vaan myös käyttäytymistä ohjaava teko. Ostettu kirja jää kotiin, siihen palataan ja se luetaan loppuun useammin. Kodeissa olevien kirjojen määrä korreloi vahvasti lukutaidon ja oppimistulosten kanssa. Siksi menestyvä kirjamyynti ei palvele vain kirjakauppaa vaan koko yhteiskuntaa ylläpitämällä lukemisen infrastruktuuria.
Veropolitiikka on lukemispolitiikkaa
Lukeminen ei kasva puheilla. Se kasvaa sillä, että kirjoja luetaan, ja siihen tarvitaan päätöksiä.
EU on tunnistanut kirjojen erityisaseman ja tietoisesti antanut jäsenmailleen mahdollisuuden soveltaa kirjoihin alennettua tai jopa nollaverokantaa. Perusteluna on ollut se, että kirjat eivät ole neutraaleja kulutushyödykkeitä, vaan hyödykkeitä, joilla on positiivisia ulkoisvaikutuksia: ne tukevat lukutaitoa, koulutusta, kulttuurista osallisuutta ja kielten monimuotoisuutta.
Linjauksen periaate on tärkeä, sillä verotuksen tehtävä ei ole ainoastaan kerätä tuloja vaan myös ohjata käyttäytymistä. Kirjojen kohdalla alempi arvonlisävero mahdollistaa lukemista useammalle joukolle, parantaa saatavuutta ja lisää kirjoja kodeissa ilman suoria budjettimenoja.
Toinen konkreettinen keino on kirjojen sisällyttäminen kulttuurisetelin piiriin. Kulttuurietu on jo olemassa oleva järjestelmä, jonka tarkoitus on tukea hyvinvointia ja kulttuurista osallisuutta. Kirjat täyttävät tämän tarkoituksen erinomaisesti: ne tukevat henkistä jaksamista, oppimista ja keskittymiskykyä.
Muutos ei vaadi uusia rakenteita tai lisää etuuden arvoa. Se ohjaa olemassa olevaa ostovoimaa lukemiseen ja madaltaa kynnystä tarttua kirjaan osana arkea ja työelämää.
Lukutaito ei vahvistu sattumalta
Koska lukutaito on tulevaisuuden perusta, sitä on myös kohdeltava sellaisena. Tämä tarkoittaa päätöksiä, jotka tekevät lukemisesta helpompaa, edullisempaa ja näkyvämpää arjessa.
Kirjojen arvonlisäveron laskeminen ja kirjojen ottaminen kulttuurisetelin piiriin eivät ole irrallisia kulttuuripoliittisia ehdotuksia. Ne ovat käytännöllisiä ja kustannustehokkaita tapoja vahvistaa lukutaitoa, osaamista ja yhteiskunnan pitkän aikavälin kestävyyttä.
Näitä toimia Kirjakauppaliitto vie eteenpäin päättäjille nyt, kun seuraaviin eduskuntavaaleihin aletaan valmistautua. Suomi tarvitsee elävää ja hyvinvoivaa kirjakauppaa ja lukemisen kulttuuria.
Laura Karlsson, Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja