Kirjakauppaliitto viihdytti ja vaikutti SuomiAreenassa. Päivällä täysi katsomo pureutui lukutaidon yhteiskunnallisiin kysymyksiin, illalla yleisömeri nauroi ja liikuttui Elämäni kirja -ohjelman äärellä.
Lukutaito on selviytymistaito – SuomiAreenassa pureuduttiin suomalaisten heikkenevään lukutaitoon
Keskipäivän auringossa keskustelu lukutaidosta veti SuomiAreenan katsomon ääriään myöten täyteen. Tilaisuus alkoi tutkijatohtori Leea Lakan alustuksella ja jatkui keskustelulla, johon osallistuivat Lakan lisäksi Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrén, SDP:n Nasima Razmyar sekä kirjailija Juha Itkonen. Keskustelua fasilitoi Ville Blåfield.
Keskustelun aikana kuultiin pysäyttäviä faktoja. Suomessa jo viidennes aikuisista lukee niin huonosti, ettei ymmärrä lukemansa tekstin sisältöä. Heikko lukutaito näkyy esimerkiksi työvoimapalveluissa: Työllisyyspalvelujen asiantuntijoista 38 % pitää lukutaidon tasoa merkittävänä esteenä työllistymiselle monelle äidinkielenään suomea tai ruotsia puhuvalle. Vuoden 2022 PISA-tuloksissa Suomella oli kyseenalainen kunnia olla maa, jossa lukutaidon taso laski viidenneksi nopeiten.
Panelistit tunnistivat useita toisiaan ruokkivia syitä tilanteeseen. Lukeminen on kokonaisuudessaan vähentynyt. Sen lisäksi, että kirjoja luetaan vähemmän, myös kaikkea muuta, kuten lehtiä, pakkausten tekstejä ja satunnaisia arjen tekstejä luetaan vähemmän. “Lojuvien tekstien” sijaan on helppo tarttua puhelimeen. Lisäksi nykyajan lukemista kuvattiin nokkivaksi, eli teksteistä valitaan nopeasti tarvittavat jyvät.
Kun päivittäin luettu määrä pienenee, seuraukset kumuloituvat. Mitä vähemmän lukee, sitä heikommaksi lukukestävyys jää. Kyse on itseään ruokkivasta kierteestä, sillä heikon lukutaidon myötä lukeminen vaatii enemmän energiaa ennen kuin sisältöä voi ymmärtää ja hyödyntää. Heikon lukukestävyyden myötä myös kynnys tarttua kirjoihin kasvaa.
Keskustelu kävi vilkkaana myös digitalisaation vaikutuksista. Algoritmit ohjaavat yhä voimakkaammin sitä, mitä luetaan, ja yhteiset tekstit ovat harvemmassa. Sen myötä todellisuudet alkavat eriytyä: maailma näyttäytyy hyvin erilaiselta riippuen siitä, minkä sisällön pariin algoritmit ohjaavat. Eriytyvillä todellisuuksilla on hintansa, sillä ne nakertavat luottamusta ja tekevät yhteiskunnasta haavoittuvaisemman ulkopuoliselle informaatiovaikuttamiselle.
Keskustelun myötä on ilmeistä, että huoli lukutaidosta ja pitkien tekstien lukemisen vähenevästä määrästä ei koske ainoastaan kouluja tai kulttuurialaa tai lapsia ja nuoria. Lukutaito on avain ymmärrykseen, kriittiseen ajatteluun ja kriisinkestävyyteen. Se on keskeinen osa kansallista kokonaisturvallisuutta, ja se koskettaa kaikkia ikäryhmiä. Keskustelu tiivistyi ajatukseen siitä, että lukutaito on selviytymistaito sekä yksilölle että yhteiskunnalle.
Lukutaidosta ja lukemisesta keskusteltiin myös muissa paneeleissa SuomiAreenana aikana ja keskustelut antoivat näkymää siitä, että tilannekuva lukutaidon ja lukemisen tilasta on selkeytynyt päättäjille.

Ohjelma on katsottavissa jälkikäteen täällä!
Elämäni kirja tarjosi tunteiden koko kirjon
Päivä vaihtui kirjallisuuden parissa iltaan, kun valtaisa yleisö arvuutteli Katja Ståhlin johdattamana tunnettujen suomalaisten elämänsä kirjoja. Porissa koettiin ohjelman aikana tunteiden koko kirjo, kun näyttelijä Maria Pere luki katkelmia kirjoista ja osallistujat avasivat suhdettaan valitsemaansa teokseen huumorin ja sykähdyttävien tarinoiden avulla.

Mukaan mahtui kaikkien tuntemia kotimaisen kirjallisuuden klassikoita ja modernimpia suosikkeja. Nappaa kirjavinkit kesään!
Eeva Kalli – Täällä Pohjantähden alla (Väinä Linna, WSOY)
Sami Sykkö – Passio (Pirkko Saisio, Siltala)
Juha Itkonen – Leijat Helsingin yllä (Kjell Westö, suom. Arja Tuomari, Otava)
Kirsi Alm-Siira – Häräntappoase (Anna-Leena Härkönen, Otava)
Miapetra Kumpula-Natri – He eivät tiedä mitä tekevät (Jussi Valtonen, Tammi)

SuomiAreena on Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali, joka yhdistää kansalaiset, yhteiskunnalliset ajattelijat ja vallankäyttäjät. Kirjakauppaliitto järjesti tapahtumat yhteistyössä Sanaston ja Suomen Kustannusyhdistyksen kanssa.
Elämäni biisi on rekisteröity tavaramerkki Suomessa. Kaikki oikeudet Elämäni biisi -ohjelmaan ja sen konseptiin kuuluvat Yellow Film & TV Oy:lle. Käyttö sallittu vain Yellow Film & TV Oy:n myöntämällä lisenssillä. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat ohjelman järjestäjät. Yellow Film & TV Oy tai Yleisradio eivät vastaa tapahtuman järjestelyistä. Ohjelmassa kuultavien kirjallisuuskatkelmien esitysluvat on hankittu Sanastosta.