Erikoiskaupan liiton kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaisten hintaherkkyys on kasvussa. Ostovoiman heikentymisen myötä kuluttajat säästävät ulkona syömisestä, lehdistä ja kirjoista sekä kulttuuritapahtumista. Tekoälyä ei vielä hyödynnetä ostopäätöksen tiedonhankinnassa.
Suomalaisten kuluttajien hintaherkkyys on vahvempaa kuin aiemmin. Erikoiskaupan liitto ETU ry:n julkaiseman ostopolkututkimuksen mukaan yhä useampi etsii aktiivisesti hyviä tarjouksia ja nimeää hinnan ratkaisevaksi tekijäksi tuotteen valinnassa. Periaatteellisten, kuten valmistamisen etiikkaan liittyvien kysymysten merkitys ostopäätöksessä vaikuttaa heikentyneen.
Erikoiskaupan liiton ostopolkututkimus on seurantatutkimus. Vastaajia kyselyssä oli kolme tuhatta, ja he vastasivat pääosin samankaltaisiin kysymyksiin kuin vuoden 2022 versiossa. Kuluttajien käsityksiä selvitettiin myös kirjakauppatuotteiden osalta. Raportissa selvitetään esimerkiksi ostouseutta, ostettuja tuotteita, rahan käytön muutosta, ostopäätöstekijöitä ja ostopaikkaa.
Tutustu tutkimukseen!
Kyselytutkimuksen tausta
Erikoiskaupan liiton toimeksiannosta tutkimusyhtiö Verian toteutti verkkokyselyn väestövastaavassa suomalaisessa internetpaneelissa elokuussa 2024. Erikoiskaupan liitto Etu ry on toteuttanut tutkimushankkeen yhdessä toimialaliittojensa kanssa. Tutkimuksessa selvitettiin toimialojen ostopolkua, ostamiseen liittyvää ajattelua sekä muita edunvalvontaan vaikuttavia teemoja. Analyysivaiheessa on vertailtu muutoksia edelliseen tutkimukseen. Edellinen tutkimus toteutettiin vuonna 2022.
Kohderyhmänä olivat Suomessa asuvat yli 15-vuotiaat pois lukien Ahvenanmaan asukkaat. Kyselyn vanhin vastaaja oli 90-vuotias. Panelistit vastasivat kyselyyn elokuussa 2024 ja vastauksia kertyi kolme tuhatta. Kukin vastaaja ohjattiin vastaamaan kysymyksiin niistä tuotteista ja toimialoista, joita hän on ilmoittanut ostavansa. Kutakin toimialaa kohden kertyi noin tuhat viisisataa vastausta. Aineisto on painotettu vastaamaan vakioväestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan.
Tulosten vertailuissa aiempiin vuosiin on syytä huomata, että joissakin kysymyksissä on tapahtunut pieniä sanallisia muutoksia. Joitakin vaihtoehtoja on poistettu tai lisätty ja joitakin ilmaisuja on muutettu. Näiden kaikkien tavoitteena on ollut ajanmukaistaa kyselyn sisältöä.