Julkaistavissa 1.12. 2011 klo 13.15

FINLANDIA-PALKINTO 2011 ROSA LIKSOMILLE

Palkinnonjakotilaisuus Vanhalla ylioppilastalolla 1.12.2011, teatterinjohtaja  Pekka Milonoff

Hyvät kirjan ystävät

Kiitän Suomen Kirjasäätiötä luottamuksesta, kiitän Finlandia-palkinnon valintaraatia. Ehdolle asetetut teokset olivat yllättäviä ja persoonallisia. Omaäänisiä.

Laura Gustafssonin Huorasadun hektisen menon keskeltä oli miellyttävää erakoitua Kristina Carlsonin jäkälätutkijan maailmaan tai vajota Rosa Liksomin Hytti nro 6:n teen- ja votkanhöyryiseen tunnelmaan.

Ja kateeksi kävi Laila Hirvisaaren Katariinaa, joka sai maata viikkokausia sängyssä kokoamassa elämänsä palasia.

Finlandia-palkinnon valintaraadin puheenjohtaja Hannu Marttila sanoi että "olisimme voineet tarjota diktaattori Pekka Milonoffille useita kuuden kirjan teemapaketteja, ellei säännöissä olisi tuota numerus claususta".

Eli raati saa valita vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta palkinnonsaajaksi. Sana "teemapaketti" hieman hätkähdytti.

Jos raati olisi todella tarjonnut vaihtoehtoista "pakettia", sen olisi voinut koota teoksista, joiden tematiikka sivuaa nyky-yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä, vaikkapa maahanmuuttoa, ihmiskauppaa, talouden ja julkisuuden ylivaltaa, saneerauksia jne.

Ajankohtaiset sisällöt ovat vuosien jälkeen nousseet taas hyvin vahvasti esiin. Tämä paketti olisi tänä vuonna todennäköisesti koostunut miesten kirjoittamista kirjoista.

Mietityttämään jäikin myös Marttilan toteamus "Tämä kirjavuosi muistetaan varmaan Suomen viime sotia käsittelevän kaunokirjallisuuden sukupolven- ja myös sukupuolenvaihdoksesta. Nuoret naiskirjailijat kirjoittavat sodasta luultavasti monipuolisemmin kuin siitä on Suomessa ennen kirjoitettu". Kansa taisteli, naiset kertovat? Kyllä. On siirrytty mikrohistorian aikaan. Se näkyy myös tämän vuoden Finlandia-palkinnon ehdokkaissa. Ne sijoittuvat ajallisesti kahdelle eri vuosituhannelle ja neljälle eri vuosisadalle, mutta yhteisiä piirteitä niistä kyllä löytyy. Todelliset henkilöt vedetään sepitteen pyörteisiin sekä Laila Hirvisaaren komeassa historiapaketissa Minä, Katariina että Kristina Carlsonin pienoisromaanissa William N. päiväkirja, joka minimalistisin keinoin luo syvällisen muotokuvan vanhasta äreästä tutkijasta 1890-luvun Pariisissa.

Katariinan kohtaloa hahmotetaan kirjeiden ja muistiinpanojen kautta, William N. taas kirjaa mietteitään päiväkirjaan tähtäimessään elämäkerta.

Eeva-Kaarina Arosen 1930-luvun ajankuvaa rakentavassa Kallorummussa keskiössä on Mannerheim, josta koostetaan suoranainen dokusoup valokuvien, filminpätkien, haastattelujen ja muun materiaalin avulla.

Myös joukon ainoassa ns. "sotaromaanissa", Jenni Linturin syyllisyyttä luotaavassa teoksessa Isänmaan tähden, selaillaan muistikirjan hapertuvia sivuja, joista hiipuva tietoisuus yrittää saada selkoa ja otetta.

Linturi herättää ajatuksia myös muistin selektiivisyydestä. Kampittaako siloteltu, virallinen totuus subjektiivisen kokemuksen? Linturi syöksyy pelotta päin vaiettujen tarinoiden muuria, puhkoo siihen reikiä ja päästää moniäänisyyden valloilleen. Lukija saa kosketuksen, pääsee iholle ja ihon alle. Ymmärtää.

Laura Gustafssonin huikean räävittömän Huorasadunkin voisi saada istumaan historia-kategoriaan, joskin käänteisesti. Eikö nykyihmisen vinkkelistä antiikin jumalilla ole suorastaan historiallisen henkilön status? Afrodite, muinoin "elänyt" kreikkalainen jumalatar, kiitää tutunoloisesti kiroillen "fiktiivisenä henkilönä" pitkin Helsingin katuja. Huorasadun myötä sarjakuvakin on saanut edustajansa Finlandia-ehdokkaiden joukkoon, vaikka se ei määritelmän mukaan romaanin genreen kuulukaan. Gustafssonin teos on kuitenkin paitsi kielellistä ilotulitusta myös selvää sarjakuvaa: iik, rääk, kraa ja spruit sinkoilevat pitkin sivuja ja tapahtumat vyöryvät hurjaa vauhtia pikaisesti vaihtuvina strippeinä

Hienoja kirjoja kaikki tyynni, mutta Pentti Saarikoskea mukaillen: "Jokaisella on tämänsä." Minun tämäni on tänä vuonna Rosa Liksomin Hytti nro 6, joka saa vuoden 2011 Finlandia-palkinnon.

Hytti nro 6 on äärettömin tiivis, runollinen ja monikerroksinen kuvaus junamatkasta läpi Venäjän. Päähenkilö, tyttö, lähtee Moskovasta kohti Siperiaa hyttitoverinaan votkaa kittaava murhamies, joka iskee hurjaa tarinaa niin omasta elämästään kuin maan tavoistakin. Junamatka, ajattomuuden ja toimettomuuden hetki. Tytön sisäinen kaaos rinnastuu hajoavaan maisemaan, hajoavaan kulttuuriin, hajoavaan Neuvostoliittoon.

Tyttö kulkee läpi raiskatun maiseman matkatoverinaan potentiaalinen raiskaaja. Tämän raaka maskuliinisuus tavallaan vertautuu sovinistiseen neukkukulttuuriin ja on vastakohta tytön herkälle poikaystävälle, joka Afganistanin sodan välttääkseen on valinnut mielisairaalan. Se on vastakohta myös klassiselle musiikille, joka kajahtaa kulahtaneesta kovaäänisestä aina junan nytkähtäessä liikkeelle, mikä luo dekkarimaisen jännitteen; mitä arvaamaton muukalainen seuraavaksi keksii, miten tytön käy? Ja miten käy luonnon, kun ihminen sitä raiskaa?

Rosa Liksomilla on ainutlaatuinen taito kehitellä eläimellisistä järkäleistä ja muusta vinksahtaneesta väestä täysin tunnistettavia ja rakastettavia ihmisiä. Satunnaisilta vaikuttavien impressioiden kautta hän osuu aina millintarkasti ytimeen. Ei minkäänlaisia arvottavia luonnehdintoja, ei tulkintoja, ei kannanottoja, vain syvästi oivaltavaa dokumentointia. Havaintoja.

Liksom on hallitun liioittelun mestari. Kärjistyksistä ja nopeista käänteistä syntyvä huumori on armotonta ja absurdia. Hän piirtää parilla tarkkaan valitulla vedolla, minitarinalla, kokonaisen ihmiskohtalon. Se, että Rosa Liksom on myös kuvataitelija, näkyy mielestäni Hytti nro 6:ssa muutenkin, taitavina kompositioina, mittakaavan leikkauksina, hehkuna ja väreinä.

Luonnonkuvauksissa teksti tiivistyy korvia hiveleväksi proosarunoksi. Kaupungeista ja rakennuksista, ruosteine ja loskineen, autoista ja eläimistä, romusta jonka määrä on loputon, niistä Liksom kertoo niin aistivoimaisesti, että kuvat hajuineen ja makuineen syöpyvät suoraan alitajuntaan. Jättävät pysyvän jäljen.

"Sillä se mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi. Ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui." Tyttö on perillä.

Eläköön  Hytti nro 6, eläköön Rosa Liksom. Rohkenisinko karjahtaa hyttimiehen sanoin: "Nyt loppuivat maljapuheet ja leikkiminen. Junavaunullinen votkaa, kiitos."

Kirjakauppaliitto ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 040 6899 112 toimisto@kirjakauppaliitto.fi www.kirjakauppaliitto.fi
© Kirjakauppaliitto ry