Julkaistavissa 23.11.2011 klo 13.15

                                                                                      

Vuoden 2011 Finlandia Junior -palkinnon jakotilaisuus 23.11.2011 Helsingissä,

Grand Casinon Fennia Salongissa, muusikko Paula Vesala

 

VALOA, VALOA, VALOA

 

Ei vain se mitä kerrotaan, vaan se miten kerrotaan.

Ei vain se mitä sanat tarkoittavat, vaan se miten ne on osattu asettaa.

 

Vilja-Tuulia Huotarisen kielen rytmi ja sointi on valtavan kaunis.

Lauseet eivät ole olemassa vain tarinan kertomista varten, vaan ne elävät

niin kuin runo tai laulu. Tai tässä tapauksessa nuortenkirja parhaimmillaan.

 

Entäs tarina sitten?

 

Kaksi neljätoistavuotiasta tyttöä ja kaikkialla säteilyä. On vuosi 1986,

ja ensin jossain kuollaan ja selviydytään Tshernobylin

ydinvoimalaonnettomuudesta. Hetki sen jälkeen Mimi ja Mariia eivät selviä

rakkaudettomuudesta, rakkaudesta, tai rakkaudesta huolimatta. ”Räjähdyksiä

ei voinut hallita. Ne jättivät meihin jälkensä.” Havainnot ovat niin

teräviä, että ne pistävät sydämeen. Niihin haluaa palata uudestaan ja

uudestaan.

 

Mariian vaikeus ja silti tarve kertoa tarinansa lukijoille kuvataan

liikuttavalla tasolla: Hän kommentoi itse kirjoittamaansa, arvostelee sitä

ulkopuolisten silmien kautta, toteaa kuinka luovan kirjoittamisen oppaissa

opetetaan oikeastaan kertomaan aivan eri tavalla, mutta kun tämä tarina ei

voi tulla kerrotuksi muuten kuin miten se oikeasti meni. Jos rakastetun

puhelinsoiton odottaminen ei ole jännittäviä käänteitä täynnä, niin se ei

vain ole.

 

Huotarinen ei väheksy lukijaansa vaan antaa täyslaidallisen. Runon

keinoja lähestyvä kerrontatapa tekee itsemurhan käsittelemisestä

voimakasta, tekstissä on tilaa omille mielikuville ja tulkinnoille, mutta

samalla ikään kuin nuoren lukijan avuksi ja turvaksi rientävä etäännytys,

eli Mariian lukijalle jutusteleminen romaanistaan sen edetessä, tuntuu

aiheen ja lukijakunnan mahdollisen iän huomioonottaen suorastaan

nerokkaalta ratkaisulta.

 

”Valoa valoa valoa” ei kumarru nuorten puoleen aikuisen maailmasta, vaan

sen ääni tulee suoraan ja elävänä kipeästä, pyörryttävästä, monimutkaisesta

nuoruudesta, siitä jossa nuorta pitäisikin oikeastaan suojella juuri aikuisilta

 ja heidän sokeudeltaan.

 

Tämän kirjan minä olisi halunnut lukea silloin kun olin neljätoista.

Kirjakauppaliitto ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 040 6899 112 toimisto@kirjakauppaliitto.fi www.kirjakauppaliitto.fi
© Kirjakauppaliitto ry