Julkaistavissa 25.11.2010 klo 13.15

Vuoden 2010 Finlandia Junior -palkinnon jakotilaisuus 25.11.2010 Helsingissä, Grand Casinon Fennia Salongissa näyttelijä, kirjailija/kolumnisti Hannu-Pekka Björkman

Haluaisin ensimmäiseksi kiittää teitä kaikkia siitä, että kirjoitatte lapsille ja nuorille. Lastenkulttuurista ja sen sisällöistä vastaamme me. Aikuiset ja lasten vanhemmat. Kaupallistunut todellisuutemme vaatii nimenomaan meiltä vanhemmilta yhä parempaa sisältöjen lukutaitoa. Mediakritiikkiä, erilaisten trendien ymmärrystä ja kyseenalaistamista. Silmää tarvitsemme myös siihen, kuka sisältöjä lapsille ja nuorille tuottaa ja miksi? Amerikkalainen kolmevuotias lapsi tunnistaa noin sata brändilogoa. Mainoksissa käytetyt psykologien avustuksella laaditut "nag factorit" eli jankutustekijät pitävät huolta siitä, että lapset osaavat myös noita tavaroita vanhemmiltaan pyytää. Me vanhemmat olemme usein aseettomia. Tunnemme voimattomuutta kuvien ja äänten keskellä. Parasta on, kun nuoret itse ärsyyntyvät ja kyseenalaistavat. Televisiossa näimme hiljattain keskusteluohjelman, jossa nuoret  kritisoivat heihin kohdistettua mainontaa Miten vaikea on erottaa nuorille suunnatuissa lehdissä mainosta ja artikkelia toisistaan. Lapsille ja nuorille myydään aikuisten tarpeita ja haluja joihin he eivät ole valmiita. Näin pakotamme heidät aikuisuuteen  ja sen roolimalleihin. Tutkimusten mukaan suomalaislapset lopettavat leikkimisen varhaisemmin kuin muut pohjoismaitten lapset. Mihin heillä on kiire? Aikuisten maailmaan. Heille ihannemaana tarjottuun todellisuuteenko, jossa kaikki nähdyt kuvastot on mahdollista toteuttaa. Johan Huizinga totesi aikanaan kirjassaan "Leikkivä ihminen", että kulttuureja voidaan arvostella sen perusteella, millaisia leikkejä ne leikkivät. Kulttuuri on itsessään leikkiä. Nykyinen kulttuurimme pyrkii alkeellisuuteen ja viihdyttämiseen keinolla millä hyvänsä. Lehdistön viihteellistyminen sillä ajatuksella, että ihmiset eivät jaksa keskittyä, nimenomaan auttaa sitä,  että ihmiset eivät jaksa keskittyä. Tämä koskee  lähes kaikkia kulttuurin muotoja enemmän tai vähemmän. Ilmiö on havaittavissa elokuvissa, teatterissa, kirjallisuudessa, televisiossa. Ilmiöön kuuluu myös valtava kiinnostus väkivaltaa kohtaan  kaikissa sen eri muodoissa. Tässä liikutaan sillä vyöhykkeellä, jossa aikuisuuden ja lapsuuden raja on häilyvä. Mitä he näkevät, kuulevat ja ymmärtävät. Tutkija Sari Näre on todennut. "Aikuisten sananvapaus näyttää saavan kulttuurissamme suuremman painoarvon kuin lasten yksityisyyden suoja. "Tämä on seikka josta media ja mainosmaailma on aina pessyt kätensä ja tulee aina pesemään.

Missä seisoo kirja kaiken tämän keskellä. Se seisoo siinä, missä lapsen omalle mielikuvitukselle annetaan sijaa. Sen sijaan että sinne tunkeuduttaisiin väkisin ja tarkoitushakuisesti. Lapselle kirja merkitsee usein rauhaa ja hiljaisuutta. Sitä hetkeä missä luovuus syntyy ja kehittyy. Kirja merkitsee usein myös aikuista, joka on lähellä. Aikuista, jonka kanssa luetaan, pohditaan ja eläydytään turvallisesti. Luetun sanan ja mielikuvituksessa siitä syntyneen  kuvan yhteys on pysynyt muuttumattomana vuosituhansia. Merkityksiä muuttaa vain ympäröivä kulttuurimme. Prosessi on sama. Se on se tärkeä hetki kun lapsi oivaltaa lukemisen viehätyksen ja valtava portti tarinoiden maailmaan avautuu. Me aikuiset ja tarinan kertojat toimimme hengellisinä oppaina lapsillemme. Kohtaamme vaarat yhdessä, yritämme selittää selittämättömän, iloitsemme löydöistä ja yllätyksistä. Itkemme yhdessä, nauramme yhdessä. Taiteilijan ja kirjailijan tehtävä hektisessä kulttuurissamme on pysähtyä ja ihmetellä todellisuutta, muuntaa sitten havaintonsa tarinaksi ja näin kirkastaa kokemaansa ja tuoda se niitten nähtäville, joilla ei ole aikaa nähdä ja pysähtyä. Te kaikki kuusi ehdokasta olette tehneet tämän. Kiitän teitä siitä, että teitte valinnastani vaikean. Paavo Rintalan sanoin:" On luotava itsensä näköinen maailmankuva sujuvien tarinoiden kertomisen sijasta."  Tuo lause, jonka soisi olevan kaikkien taiteilijoiden motto, toteutui kuitenkin yhdessä kirjassa mielestäni ylitse muiden. Se antoi oivalluksia, ihmetyksen aiheita ja ripauksen anarkiaa. Yksi huomioni kaikista kuudesta kirjasta on, että niissä ei varsinaisesti esiinny yhtäkään niin sanottua ydinperhettä, ainakaan pitkään ehjänä tai kokonaisena. Päähenkilöt elävät ja kasvavat aina ikään kuin vailla jotakin. Se seikka kertoo ihmisyydestämme paljonkin. Lapselle vanhemmuuden tai aikuisen huomion puute onkin jo vakavampaa. Mutta näissä kirjoissa päähenkilön vierelle löytyy myös aina välittävä aikuinen. Ei ehkä äiti tai isä hahmon stereotyyppi, mutta aikuinen kumminkin. Kahdessa kirjassa vanhemmat näyttäytyvät hyvinkin inhimillisinä kiireineen ja nalkutuksineen. Kyllä, löysin samaistumis-pisteeni. Päähenkilö johon erityisesti ihastuin joutuu keskelle tapahtumaketjua, jota hän ei yrityksistään huolimatta pysty hallitsemaan. Ympäröivä todellisuus muuntuu yllättäväksi ja oudoksi. Tässä kirjassa huomioni kiinnittyi myös kieleen. Kirjailijan luoma todellisuus vaati osittain myös uusia sanoja ja ilmaisuja, jotka aluksi hämmensivät ja sitten riemastuttivat. Ehkä juuri tästä syystä kirjailijan luomasta maailmasta tuli juuri niin persoonallinen ja hauska, että sen henkilöt alkoivat elää mielessäni. Olen kierrellyt ja kaarrellut draaman lakien mukaisesti lähentyen punch linea. Olen varma, että julkistettuani Finlandia Junior -voittajan, viimeistään ensi kesänä tai miksei jo joulunpyhinä pelataan Suomen perheissä peliä nimeltään suklaakutonen. Finlandia Juniorin saa Siri Kolu kirjallaan Me Rosvolat, johon vinjettikuvituksen on tehnyt Tuuli Juusela. ONNEA!

Kirjakauppaliitto ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 040 6899 112 toimisto@kirjakauppaliitto.fi www.kirjakauppaliitto.fi
© Kirjakauppaliitto ry