LEHDISTÖTIEDOTE                    

Julkaisuvapaa 24.1.2009 klo 11.00

NUORISOLLE LUETTAVAA

Kirjojen lukeminen kehittää nuorten kielellistä osaamista ja sanavarastoa, myös luovuus ja mielikuvitus vahvistuvat. Siksi on erityisen tärkeää, että Suomessa on tarjolla korkeatasoista kotimaista kirjallisuutta nuorille.

Kirjakauppasäätiö jakaa vuorovuosin Lasten- tai Nuortenkirjapöllö-palkinnon tunnustuksena yli kymmenen vuotta sitten julkaistusta, mutta edelleenkin merkittävänä pidettävästä lasten- tai nuortenkirjasta. Palkinnolla kirjakauppa-ala haluaa kiittää vaikuttavia muistoja luoneita kirjailijoita ja tuoda heidät ja heidän teoksensa uusienkin lukijapolvien ulottuville. Palkinnon tunnuslause on Hyvä kirja elää!

Tänä vuonna on vuorossa Nuortenkirjapöllön valinta. Esiraati on valinnut Nuortenkirjapöllö-finaaliin viisi teosta, joista Hyvä haltija valitsee voittajan.

Finalistikirjat on julkistettu Educa-messuilla 24.1.2009. Finaaliin valitut kirjat ovat Anna-Leena Härkösen Häräntappoase, Marvi Jalon Unihevonen, Tuula Korolaisen Taivas punastuu, Varpu Vilkunan Rulla ja Rauha S. Virtasen Seljan tytöt.

Vuoden 2009 Hyvä haltija, muusikko ja näyttelijä Olavi Uusivirta, julkistaa voittajan toukokuussa.

Vuoden 2008 Lastenkirjapöllö myönnettiin Jukka Parkkiselle teoksesta Korppi ja kumppanit. Vuoden 2008 Lastenkirjapöllön valitsi kulttuuriministeri Stefan Wallin.

Lisätietoja

Katriina Jaakkola
asiamies, Kirjakauppasäätiö
Urho Kekkosen katu 8 C 34b, 00100 Helsinki
puh. 09-6859 910, 050-371 7177
www.kirjakauppaliitto.fi

Hyvä Haltija

Muusikkona ja näyttelijänä tunnettu Olavi Uusivirta valitsee vuoden 2009 Nuortenkirjapöllö-palkinnon saajan.

Olavi Uusivirran kolmas albumi Mä olen hullu ilmestyi huhtikuussa 2008. Olavi Uusivirta on myös mukana elokuvassa Kielletty hedelmä, joka saa ensi iltansa 13.2.2009.

Finalistikirjat

Anna-Leena Härkösen Häräntappoase (1984) oli 1980- ja 1990-luvun nuorten ehdoton suosikkikirja. Sen ansiot ovat oivallisissa henkilöhahmoissa, elävässä kielessä, replikoinnissa ja tarinankuljetuksessa. Teos kuvaa 1980-luvun nuoria erilaisissa yhteisöissä, maaseudun nuorten ja kaupunkilaispojan elämänpiirien etäisyyttä.

Härkösen esikoisteos tuuletti kerralla nuortenromaanin ahdistustematiikkaa raikkaalla huumorilla ja hälvensi sanomalehtien kulttuurisivuilla ja alan lehdissä povattua pelkoa nuortenromaanin kuolemasta.

Marvi Jalon Unihevonen (1976) on yksi merkittävimmistä kotimaisen hevossarjakirjallisuuden uranuurtajista.  Kirja hyödyntää monikerroksisesti symboleita ja myyttejä, mutta siinä on silti hevostyttökirjojen imua ja vauhtia. Unihevonen tarjoaa pureskeltavaa sekä ahmimisikäiselle pikkutytölle että kurttuotsaiselle kirjallisuudentutkijalle. Eläinten kuvaajana Jalo on realistinen: hevoset eivät ole pelkkiä hulmuharjaisia samettiturpia, vaan ihan oikeita eläimiä.

Tuula Korolaisen Taivas punastuu (1997) on harvinainen nuorille suunnattu runokokoelma, joka ei valitettavasti ole saanut liiemmin seuraajia viime vuosien lastenlyriikan noususuhdanteessakaan. Runokokoelma koostuu haiku- ja tankarunoista. Kokoelman runot purkavat nuorten tuntoja yksinkertaisen osuvasti. Teoksen lopussa olevalla lyhyellä johdatuksella japanilaiseen haiku- ja tankarunojen traditioon innostetaan nuoria myös omien runojen kirjoittamiseen.

 Varpu Vilkunan Rulla (1992) on tekijänsä vahva esikoisteos. Pyörätuolilla liikkuva maalaispoika käy Oulussa peruskoulun viimeistä luokkaa ja menestyy kirjoituskilpailussa. Hän kertoo kipeästä isäsuhteestaan, poikien välisen ystävyyden rakoilemisesta sekä orastavasta rakkaudestaan lestadiolaisperheen niin ikään liikuntavammaiseen tyttöön. Rulla on kielellisesti eloisa ja elämänmyönteinen kuvaus nuorista vammaisista, jotka eivät itse juurikaan tilannettaan surkuttele.  Vilkuna käsitteli myöhemmissäkin 1990-luvun nuortenromaaneissaan rohkeasti ja koskettavasti suomalaisen maaseudun nuorison arjessa kohtaamia ajankohtaisia ongelmia.

Rauha S. Virtasen Seljan tytöt (1955) toi Suomeen tyttösarjan, jossa on L. M. Montgomeryn ja Louisa M. Alcottin tyttökirjoista tuttu ilmapiiri. Romaani on taitava kuvaus uusperheen arjen monista sattumuksista. Seljan tyttöjen ihanteellisen kiinteä mutta sopivasti boheemi perhemalli sekä moraalisesti suoraselkäinen maailmankuva tarjoavat edelleen hyvän pakopaikan ailahtelevaa murrosvaihetta elävälle tyttölapselle.

Kirjakauppaliitto ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 040 6899 112 toimisto@kirjakauppaliitto.fi www.kirjakauppaliitto.fi
© Kirjakauppaliitto ry