Lehdistötiedote 1.3.2016

 

Kirjan ja ruusun päivän nimikkokirjailija 2016 noloilee lapsille ja aikuisille

Tänä vuonna Kirjan ja ruusun päivänä 23.4.2016 kirjakaupat jakavat Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks noloo? -kirjaa. Erikoisteoksella kirjakauppiaat haluavat juhlistaa lukemista, muistuttaa roolistaan kulttuuriperinteen välittäjinä sekä saattaa lapsia kirjojen pariin.

Kaupanpäällisenä ja vain yhden päivän ajan jaettava Onks noloo? pureutuu yhtä aikaa hauskasti ja vakavasti inhimilliseen epävarmuuteen, nolostumisen tunteeseen.

Onhan se hassua, että olipa kyse kadulla liukastumisesta, toppahousujen käyttämisestä tai laulamisesta julkisesti, ensimmäisenä tulee mieleen, mitä muut ajattelevat. Juhlakirja on suunnattu erityisesti alakouluikäisille lapsille, heidän vanhemmilleen ja muille läheisille. Nolostumisen tunne on kuitenkin jokaiselle aikuisellekin tuttu.

- Nolostuminen on iästä riippumatta hyvin vakava tunnetila. Aikuiset vain osaavat peitellä sen paremmin. Kirjallani haluan auttaa erityisesti lapsia käsittelemään epävarmuuttaan sekä muistuttaa lasten tukena ja turvana olevia aikuisia siitä, miten tärkeää on suhtautua riittävällä vakavuudella lasten hassuilta, ja joskus turhiltakin tuntuviin, nolouden tunteisiin, kuvaa Ronja Salmi ajatuksiaan kirjan teemasta.

Päähenkilönä kirjassa on kuudesluokkalainen Petja, joka ajautuu nolosta tilanteesta toiseen ja joka kerää rohkeutta yrittää uusia asioita. Erikoisteoksen vauhdikkaan sarjakuvamaisesta kuvituksesta vastaa graafikko Jami Nurminen: - Tarinaan oli helppo kuvittajana hypätä mukaan. Tuntui kuin olisi piirtänyt omia kokemuksiaan ja vanhoja luokkakavereitaan

Ronja Salmi, 23, on suurelle (aikuis)yleisölle kirjailijana melko vieras tuttavuus, mutta nuorena tv-juontajana ja -käsikirjoittajana hän on Suomen kokeneimpia. - Olen tehnyt Onks noloo? -ohjelmasarjaa YLE:lle vuodesta 2013 alkaen. Tänä aikana olen saanut tuhansia palautteita, miten käsitellyt aiheet ovat yhdistäneet vanhempia ja lapsia keskustelemaan erilaisista aroista asioista. Siksi oli hienoa saada kutsu Kirjan ja ruusun päivän nimikkokirjailijaksi jatkamaan tarinoita myös kirjana, Salmi kertoo.

Teosta jakaa noin 150 kirjakauppaa ympäri Suomen. Nimikkokirjaa jaetaan vain kaupanpäällisenä ja vain juhlapäivänä 23.4. kaikille vähintään 15 eurolla kirjoja ostaville. Lähimmän kirjakaupan tiedot löytää Kirjan ja ruusun päivän virallisilta sivuilta osoitteesta www.kirjanjaruusunpaiva.fi

- Vuotuisella juhlakirjalla tarkoituksemme on muistuttaa siitä, millainen merkitys on paikallisilla ja kirjallisuudelle omistautuneilla kirjakaupoilla. Verkosto on käynyt jo valitettavan harvalukuiseksi, mutta vielä on kauppiaita, joita vie eteenpäin vahva rakkaus kirjallisuuteen, taustoittaa Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkola.

Aiempia, Tuomas Kyrön, Jari Tervon, Anna-Leena Härkösen ja Kari Hotakaisen kirjoittamia Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteoksia on jaettu noin 30 000 kappaletta.

Kirjan ja ruusun päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin barcelonalaisen kirjakauppiaan ajatuksesta huhtikuun 23. valittiin kirjojen ja ruusujen päiväksi. Kauppiaan ajatus oli, että juhlapäivänä miehet antaisivat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja. Vuonna 1995 Unesco julisti Kirjan ja ruusun päivän Maailman kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. "Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina", sen julistus kuului.

 

Lisätietoja

Katriina Jaakkola
toimitusjohtaja, Kirjakauppaliitto
Puh. 050 3717 177
katriina.jaakkola@kirjakauppaliitto.fi

 

Haastattelupyynnöt tekijöille
Esa Luoto
tiedottaja, Kirjan ja ruusun päivä
Puh. 050 380 5601
esa.luoto@ingressi.fi

 

Aineistot ja kuvat osoitteessa www.kirjanjaruusunpaiva.fi/media

Kirjakauppaliitto (www.kirjakauppaliitto.fi) on yli 110-vuotias kirja- ja paperikauppojen järjestö. Kirjakauppaliitto tarjoaa jäsenilleen neuvonta-, koulutus- ja tietopalveluja sekä toimii suomalaisten lukemisharrastuksen parhaaksi.

 

 

Kirjakauppaliitto ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 040 6899 112 toimisto@kirjakauppaliitto.fi www.kirjakauppaliitto.fi
© Kirjakauppaliitto ry