Julkaisuvapaa 27.1.2015

KIRJAN VUOSI 2015

Presidenttipari haastaa suomalaiset: "Antakaa lapselle lukuaikaa!"

"Kirjat ja lukeminen ovat sivistyksemme ydinaluetta. Monet lapsista ja nuorista lukevat paljon, mutta yhä enemmän on myös heitä, jotka eivät lue koskaan tai vain hyvin harvoin. Siksi haastammekin kaikki suomalaiset antamaan lapselle lukuaikaa, kannustamaan häntä kirjojen äärelle. Lukeminen kehittää; ajattelemaan, kuvittelemaan ja tuntemaan. Ja se on myös hauskaa!" toteavat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio.

"Kirja on rikas kokemus, se tekee lukijastaan osallisen; hänet johdatetaan tuntemaan, värittämään ja aistimaan kirjan tapahtumat omalla tavallaan. Mukaeltuna: 'Luen, siis ajattelen', kertoo Kirjan vuosi -teemavuoden suojelijana toimiva presidentti Niinistö kirjallisuuden ja lukemisen merkityksestä itselleen.


Kirjan vuosi yhdistää kirja-alaa

Kirjan vuosi on koko suomalaisen kirja-alan yhteinen, valtakunnallinen hanke, joka kutsuu tekemään näkyväksi kirjan ja kirjallisuuden merkityksen sekä yksilölle että yhteiskunnallemme. Kirjan vuonna halutaan muistuttaa lukemisesta ilon ja elämysten lähteenä, paremman elämän elementteinä, ja houkutella lukijoita kirjojen pariin, ylläpitää ja edistää kirjallisuuden asemaa ja lukemista yhteiskunnassamme sekä luoda kulttuuritahtoa kirjallisuuden hyväksi. Kirjan vuosi myös houkuttelee uusiin avauksiin.

Kirjan vuosi yhdistää kirjallisuusalaa ennen näkemättömällä tavalla. Kaikki toimijat  järjestöistä kustantajiin, kirjastoista kirjakauppiaisiin, kirjailijaliitoista instituutteihin ja säätiöihin haluavat vaikuttaa tulevien sukupolvien lukutaitoon ja lukutahtoon. Kirjan vuonna kokoontuu kirja-alan toimijoista koottu yhteistyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen. Idea Kirjan vuodesta on alun perin professori, kirjailija Laila Hirvisaaren.

Kirjan vuosi kokoaa maamme kirjallisuuteen ja lukemiseen liittyvät tapahtumat värikkääksi ja vetovoimaiseksi kokonaisuudeksi. Kirjan vuosi -logo on vapaasti käytettävissä. Kirjan vuoteen voi liittyä kuka tahansa, yksinkertaisesti logoa ja teemaa käyttämällä. Vuoden tapahtumat ja hankkeet voi ilmoittaa yhteiseen, jatkuvasti päivittyvään tapahtumakalenteriin osoitteessa www.kirjanvuosi.fi.


Lisätietoa 

Laura Karlsson, Kirjan vuosi ry, toiminnanjohtaja, laura.karlsson@kirjanvuosi.fi / 050 571 5511

Jukka-Pekka Pietiäinen, Kirjan vuosi 2015 -yhteistyöryhmän puheenjohtaja
jukka-pekka.pietiainen@suomentietokirjailijat.fi  / 050 543 9891 

 

Kirjakauppaliitto ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 040 6899 112 toimisto@kirjakauppaliitto.fi www.kirjakauppaliitto.fi
© Kirjakauppaliitto ry