Julkaistavissa 27.11.2014 klo 13.15


Professori Anne Brunila Finlandia-palkinnon jakotilaisuudessa 27.11.2014

Tiesin alusta alkaen että tästä tulee vaikea tehtävä. Kuluneen kirjavuoden sato on ollut poikkeuksellisen laadukas ja upeita kirjoja on ilmestynyt paljon. Finlandia-palkinnon esiraati on tehnyt valtavan työn valitessaan kuusi finalistia 114 teoksen joukosta. Kaikki kuusi teosta ovat erittäin korkeatasoisia, mikä on äärimmäisen hieno asia suomalaiselle kirjallisuudelle, mutta samalla se tekee voittajan valinnasta vaikean.

Kirjallisuutta ei voi asettaa millään objektiivisilla kriteereillä paremmuusjärjestykseen - lopputulos riippuu aina lukijasta, hänen lähtökohdistaan ja kokemuksistaan. Intohimoisena lukijana suhtaudun saamaani tehtävään suurella kunnioituksella.

Ennen tehtäväni aloittamista toivoin, että kirjojen joukosta nousisi selvästi yksi ylitse muiden ja voisin rauhallisin mielin julistaa voittajan. Päivää ennen finalistien julkistamista sain sattumalta viisaan neuvon, jota voisin käyttää, jos valinta muuten osoittautuisi ylivoimaiseksi. Neuvoa en lopulta tarvinnut, mutta valinnan tehtyäni punnitsin sitä suhteessa saamiini kriteereihin, joita edesmennyt maineikas kirjallisuusmies on käyttänyt käsikirjoituksia lukiessaan:

  • Lentääkö mielikuvituksesi tarinaa lukiessasi, onko mielikuvituksella avaruutta ja tila lentää?
  • Elävätkö henkilöt, voiko henkilöihin samaistua, ovatko henkilöt "eläviä"?
  • Mikä on kirjailijan sanoma, polte, miksi hän kertoo tarinansa?

Heidi Jaatisen kirja Kaksi viatonta päivää on riipaiseva kuvaus siitä mitä lapselle tapahtuu, kun turvallinen ja välittävä kasvuympäristö puuttuu. Vanhempien kypsymättömyys, alkoholismi ja välinpitämättömyys synnyttävät osattomuutta, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Vaikka kierrettä on äärimmäisen vaikeaa katkaista, siihen annetaan kirjan henkilöille mahdollisuus. "Tärkeintä on säilyttää toivo,..." Kirjan sanoma on vahva ja herättää kysymyksen: mitä minä voin tehdä auttaakseni?

Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä on mestarillista kerrontaa nuoren pojan kesästä miesten työmaaporukassa, aikuistumisesta, kasvusta ja ensirakkaudesta. Jalonen kuvaa ihmisten arkipäivää, heidän heikkouksiaan ja vahvuuksiaan lämmöllä ja huumorilla. Päähenkilön rinnalla kulkee kehitysvammaisen nuoren, Rekun, herkkä tarina. Tapahtumien lomassa nousevat hauskasti esille 70-luvulla keskustelua herättäneet poliittiset aiheet - presidentti Kekkosen valinta jatkokaudelle, SMP:n nousu ja Suomen suhteet Neuvostoliittoon. Näistä syntyy väkisinkin mielleyhtymiä nykypäivään.  "Vuosissa on aina sama rytmi, samat muutokset, samat näkymät..."

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys kertoo kolmen sukupolven tarinan, jossa päähenkilöiden elämänkokemukset limittyvät toisiinsa isossa talossa, jossa vaietaan tunteista ja kärsitään yksinäisyydestä. Ihmissuhteiden solmut ja salaisuudet avautuvat kerros kerrokselta ja pitävät lukijan vahvassa otteessa loppuun saakka. Kirja kuvaa koskettavasti yksilön, perheen ja yhteisön välisiä jännitteitä ja vaikeutta sopeutua yhteisön ahtaisiin normeihin. "Älä välitä, älä anna näkyä, älä reagoi." Ehyt ja tyylikäs kokonaisuus. Vaikuttava teos.

Anni Kytömäen Kultarinta on runollisen kaunis ja myyttinen eepos, joka kuljettaa lukijan syvälle metsien uumeniin ja hiljaisuuteen, luonnon suureen voimaan, mutta myös yltäkylläiseen elämään, köyhyyteen, kansalaissotaan ja suljettuihin laitoksiin. Hyvätkään aineelliset lähtökohdat eivät takaa kirjan henkilöille onnellista ja helppoa elämää: sitä varjostavat sairaudet, luonteen heikkoudet ja yhteisön pakkokeinot. Kaiken tämän ohella Kultarinta on myös kertomus selviytymisestä, oman tien löytämisestä ja sille antautumisesta. Suurena teemana taustalla kulkee syvä luonnon kunnioitus. Tähän kirjaan rakastuin ja toivoin, ettei tarina päättyisi tähän. Loppu on uuden alku. "Olipa kerran syvä, vihreä metsä."

Sirpa Kähkösen teos Graniittimies kuvaa idealistisia suomalaisia, jotka lähtivät rakentamaan Neuvostoliittoa vallankumouksen jälkeen sekä heidän selviytymistään karun todellisuuden iskiessä vastaan ja unelmien romahtaessa. Kuten Kinnusen kirjassakin ihmissuhteita kaivertavat padotut tunteet, puhumattomuus ja kyvyttömyys asettua toisen asemaan.  Katulasten hätä koskettaa elämän kovuudesta huolimatta. "Kun utopian portit sulkeutuvat, ihmisten keskuuteen laskeutuu hiljaisuus." Tässä kirjassa ei naureta. Pysäyttävä, unohtumaton lukuelämys.

Jussi Valtosen romaani He eivät tiedä mitä tekevät on tajunnan räjäyttävä teos. Se läpivalaisee nykyajan elämänmenoa harvinaisella tarkkanäköisyydellä ilman osoittelua tai moralisointia. Lukija löytää moraalin itsestään. Valokeilaan nousee niin ekoterrorismi, eläinaktivismi, akateeminen tutkimus kuin uusi teknologia digiavaruuksineen ja tulevaisuuden näkymineen, jossa todellisuutta ja käyttäytymistä voidaan muokata teknologian ja lääketieteen keinoin. Valtonen kuvaa nykymaailman ilmiöitä hengästyttävällä vauhdilla, kerronta on loistavaa ja pitää lukijan otteessaan. Kyytiä saa tasapuolisesti niin suomalaisen yliopistomaailman ja yhteiskunnan nurkkakuntaisuus kuin amerikkalainen elämänmeno. Ihmissuhteiden kiemurat, väärinkäsitykset ja rikkinäisen puhelimen logiikka johtavat sekä kirjan henkilöitä että lukijoita toistuvasti harhaan. "Ilmeisesti ei ollut mitään merkitystä, miten asiat oikeasti olivat. Vain se merkitsi, miltä ne näyttivät."

Valtosen kirja avaa monella tavalla uusia ovia suomalaiseen kirjallisuuteen niin sisällöllisesti kuin tyylillisesti. Mitään vastaavaa kotimaista nykyajan kuvausta en ole aikaisemmin lukenut.  Kirja on hämmästyttävä yhdistelmä tarkkanäköistä ihmissuhdekuvausta, syvällistä moraalista ja eettistä pohdintaa, science fictionia ja jännitystä.

Vuoden 2014 Finlandia-palkinnon saa Jussi Valtosen teos He eivät tiedä mitä tekevät. Onnea ja menestystä Jussi Valtoselle ja kaikille Finlandia-palkintoehdokkaille!

Suuret kiitokset Suomen Kirjasäätiölle mahdollisuudesta toimia Finlandia-palkinnon valitsijana. Äärimmäisen intensiivinen lukuprosessi loistavan kirjallisuuden parissa oli ainutlaatuinen ja kokonaisvaltainen kokemus.

 

Kirjakauppaliitto ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 040 6899 112 toimisto@kirjakauppaliitto.fi www.kirjakauppaliitto.fi
© Kirjakauppaliitto ry