Vuonna 2015 juhlitaan kirjaa

Vuosi 2015 on Kirjan vuosi. Idea kirjalle omistettavasta juhlavuodesta on alun perin professori, kirjailija Laila Hirvisaaren. Hän toivoo, että kirjalle ja lukemiselle annettaisiin sille kuuluva arvo ja järjestettäisiin erityinen Kirjan vuosi. Kirjan vuosi jatkaa suomalaisen kirjallisuuden juhlintaa, joka alkaa jo tänä vuonna Frankfurtin kirjamessuilla.

Kirjan vuosi nostaa kirjat esiin ilon ja elämysten lähteenä. Kirjan vuonna kampanjoidaan kirjan ja lukemisen puolesta; vuosi yhdistää kirja-alan toimijoita yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kirjan pariin kannustetaan entisiä ja uusia lukijoita. Kirjoja ja kirjailijoita tuodaan yhä enemmän näkyviin suomalaisessa yhteiskunnassa ja jo olemassa olevat kirjallisuustapahtumat kootaan yhteen, jotta yleisö löytäisi ne entistä paremmin. Kirjan vuoden tavoitteena on myös innostaa ihmisiä itse järjestämään lukemiseen liittyviä tapahtumia ja toimintaa.

Kirjan vuosi on kansallisesti merkittävä hanke. Se kutsuu kaikki kirjojen äärelle ja näkyy ja kuuluu koko maassa. Muun muassa Yleisradio on ilmaissut halukkuutensa olla mukana Kirjan vuodessa. Tavoitteena on, että erityinen Kirjan vuosi olisi jatkossa säännöllisin väliajoin esimerkiksi viiden vuoden välein.

Kirjan vuosi -hanketta koordinoi Kirjan vuosi ry, jonka perustivat Kirjakauppaliitto, Suomen Kustannusyhdistys ja Suomen Kirjailijaliitto. Sen toiminnanjohtajaksi on valittu Laura Karlsson. Aiemmin hän on toiminut muun muassa eri tehtävissä kustantamoissa sekä yrittäjänä kirja-alalla.

Lisätietoja:

Kirjan vuosi ry, toiminnanjohtaja Laura Karlsson
050 571 5511 / laura.karlsson@kirjanvuosi.fi

Kirjan vuosi ry, hallituksen puheenjohtaja Suvi Oinonen
040 582 0999 / suvi.oinonen@kirjailijaliitto.fi

 

Kirjakauppaliitto ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 040 6899 112 toimisto@kirjakauppaliitto.fi www.kirjakauppaliitto.fi
© Kirjakauppaliitto ry