julkaisuvapaa 3.5.2011 klo 15.45

Kiitos kirjasta Tuomas Kyrö                    

Kiitos kirjasta -mitali myönnetään vuonna 2011 Tuomas Kyrölle teoksesta Mielensäpahoittaja.

Palkintolautakunnan perustelut:

"Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on moniulotteinen teos. Sen keskiössä on kahdeksankymppinen valittelija, jonka mielestä ennen oli kaikki paremmin. Mielensäpahoittajan lukeminen naurattaa meitä, sillä tunnistamme tällaisen valittelijan jos emme itsessämme, niin ainakin naapurissa.

Näennäisen keveyden alta on kuitenkin luettavissa rankempaa yhteiskuntakritiikkiä. Mielensäpahoittaja maalaa eteemme kovatahtisen, yhteisöllisyyden hukanneen kulutusyhteiskunnan, jossa vanha ihminen jää aika lailla yksin."

Palkinto jaettiin tiistaina 3.5.2011 Akateemisessa kirjakaupassa, jossa juhlitaan Kirjan ja Ruusun päivää.

Kiitos kirjasta -palkinnon perustajat ja jakajat ovat Kirjakauppaliitto ry, Libro ry ja Suomen kirjastoseura ry. Ensimmäinen Kiitos kirjasta -palkinto jaettiin vuonna 1948. Palkinto on tunnustuspalkinto, joka käsittää mitalin ja kunniakirjan. Se luovutetaan kotimaiselle kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna ilmestynyt suomen- tai ruotsinkielinen kaunokirjallisuuteen kuuluva teos on ollut erityisen virikkeitä antava.

Palkinnon tarkoituksena on edistää kirja-alan ammattilaisten omakohtaista kirjallisuuden arviointia ja osoittaa maamme kirjailijakunnalle, minkälaisia teoksia arvostavat lukijat, jotka työssään esittelevät kirjallisuutta.

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä, 040-065 9363
tiedottaja-toimittaja Titta Baer, 044-251 5209

Kirjakauppaliitto ry Eteläranta 10 00130 Helsinki 040 6899 112 toimisto@kirjakauppaliitto.fi www.kirjakauppaliitto.fi
© Kirjakauppaliitto ry